perjantai 25. huhtikuuta 2014

Perjantai 25.5.

Tänään oli aika hiljanen päivä kun ei ollut tavaraa paljoo mitä kuskata ja samalla kun aamulla jaettiin niin katsottiin noudot samalla siitä firmasta jos sattu olemaan sieltä jotain. Minut laitettiin etsimään kaikki tavarat mitkä oli rahtikirjoissa ja lastaamaan auto yksin kun kuski halusi tietää miten hyvin osaan sen taidon. Lastaukset oli hyviä kuulemma ja katsottiin muutamia tyylejä ja kikkoja lastata toisella tavalla auto. Itse ole  kumminkin tottunut lastaamaan koko putken mutta onhan tio jakelu tyylikin hyvä tietää. Päivä oli lyhyt koska mitään noutoja ei tullut enään 14 jälkeen ja harvoin sellasia päiviä tulee että ei ole kiire tai ei ole tavaraa.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Torstai 24.4.

Tänään oli pieni poikkeus koska vietii heti aamusta kodinkoneita torin viereen missä on työmaa. Siihen sattumoisin tuli kaverikin tuomaan jotain tavaraa ja melko ahdasta oli kun polkupyöriä oli isoläjä siinä välissä ja jalankulkijoiden sekä autojen piti mahtua menemään siitä ja tiukkaa teki. Ne kun oli pois kyydistä käytii hakee toinen kontti ja sinne oli jo puolet kamoista lastattu valmiiksi joten pässin kimppuu ja loput kamat kyytii. Kun jakelu oli tehty, napattii noudot samalla ja yleensä maanantai ja torstai on hiiva päiviä eli sitä otettii muutama lava kyytiin ja nestemäistä hiivaa joka on 1000l säiliössä.

Keskiviikko 23.4.

Juu aamulla venailin vähän kauemmin koska kuski kävi heittää pienen keikan aamutuimaan mikä oli edellis iltana lastattu ja sen jälkeen aloitti normaalin mukkula rälläyksen. Käytiin viemässä jotain syövyttävää ainetta 1000L säiliöllä leipuri hiivalle ja pienet paineet oli kun vieressä yritti pitää mutkissa kiinni ettei lähe kaatuamaan, sen jälkeen kun se saatiin pois kyydistä muualle lähettiin hakee uuttaa kamaa kyytii. Be Groupille vietiin myös kärry että lastaavat siellä sillä aikaa kun me kierretään tiputtamassa muutama lava sisälle. Muuten päivä meni ihan normaalisti

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Perjantai! 4.4.

Eteenpäin sano mummo lumessa,koska perjantai!  Tänää lähti aika kylmällä kelillä päivä rullaamaan kun -5º pakkasen puolella. Käytiin tossa aamutuimaan muutaman paikan jälkeen työmaalla tiputtamassa muutama paketti ja kun päästiin autosta ulos niin sieltä jo joku innokas tuli huutamaan että kypärät päähän heti! Ei kyllä oltu lähelläkään taloa jota rakennettiin mutta kumminkin. Kylkiä aukastiin tänään oikein urakalla koska suurin osa kamoista oli pitkää tavaraa. Muuten oli ihan leppoisa päivä.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Torstai 3.4.

Jååå å tänää päästii alottaa aikasemmin toi jakaminen koska oli lastannut auton aamulla aikasemmin. Päivä alko pienillä paketeilla ja loppui vähän yli 7t kuormaan ja alkupaikka olikin lähellä. Koko päivä pyörittiin mukkulan alueella kun taas eilen oli renkomäessä ja launeella. Tämä päivä oli erikoinen koska harvoin tulee 7 tonnin kyytejä mutta sitä ei tarvinnut itse lastata. Puutavaraa ja paksuja lankkuja oli kyseessä ja moneen kertaan tuli aukastua kylki kokonaan. Syömässä käytiin mammutti pizza puokkiin ja eilen ei kerennyt syömään paljoo mitää. Päivän keskiarvo 9/10

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Keskiviikko 2.4.

Nonniih pienten säätämisten jälkee päivä pamautettii käyntii tälläsellä vehkeellä lastauspuuhilla. Päivä oli aika sekalainen ja touhukas hyvässä mielessä kumminkin eli päivään mahtu kevyttä ja painavaa tavaraa siitä pienestä paketista kontin korkuiseen loodaan. Painoluokka vaihteli 4kg sinne 700 kiloon. Paljoakaan ei kerennyt autossa istumaan koska paikat oli laitettu aika tiiviiseen tahtiin ja oli kuormakin laitettu. Jutustelua mahtu mukaan ja huomenna toisen auton kyytiin ja siitä voi tulla vakituinen auto harjottelun ajaks. Pois eestä jahvat tulloo     ja  helemat paakkuu!